HELI HILTUNEN&OLLI SALO, KATARINA REUTER&MIKAEL POHJOLA, DENISE ZIEGLER&MIKKO MAASALO

04.03.2005 - 27.03.2005

Forum Boxin maaliskuun näyttelyssä on esillä teoksia kuudelta taiteilijalta. Näytteillä on valokuvia, veistoksia, maalauksia ja installaatioita. Lisäksi vitriininäyttelyiden sarja jatkuu jälleen, samoin kuukauden videotaiteilijan esittely.

Heli Hiltusen valokuvasarja Päivien kimallus käsittelee toisen ihmisen tavoittamisen vaikeutta. Läsnä ollessaankin toinen ihminen on samanaikaisesti poissa, tavoittamattomissa, kuin sateen huurruttaman lasin läpi katsottu maisema.

Mikko Maasalolta on esillä kaksi installaatiota Elektrolyysi ja Viive. Viiveessä kameran taltioimat tapahtumat näkyvät monitorilla lyhyellä viiveellä. Elektrolyysissä vesimolekyylien hajoamisprosessi vedyksi ja hapeksi projisoidaan reaaliaikaisesti.

Mikael Pohjolan puuveistoksien Kalenteri ja Hallinnoista muodot ovat peräisin erilaisista vallan ja menestyksen symboleista, kuten suihkulähteistä ja palkintopokaaleista.

Katarina Reuterin moniosaiset öljyvärimaalaukset sisältävät maisemallisia elementtejä. Väylillä-teoksessa keskimmäinen osa on lintuperspektiivistä kuvattu kartta, jonka esittämästä maastosta poimittuja yksityiskohtia teoksen kaksi muuta osaa tarkastelevat lähemmin.

Olli Salo tutkii veistoksissaan muotoja ja niiden muutoksia yhteydessä havaintoon ja havaitsemiseen. Pakokaasu-teoksessa hetkellinen muoto on sananmukaisesti kivettynyt graniittiveistoksen hahmoon. Veistossarjassa Purukumipilvet on taiteilijan sanoin "pysäytetty jatkuva jauhaminen".

Denise Zieglerin Window Zoom koostuu viidestä piirroksesta ja lasilevykaiverruksesta, joka on projisoitu seinälle. Teos simuloi zoomin piirroksien esittämän ikkunan ja huoneen avulla.


Juha Mäki-Jussila ja Neiti Aika

Vitriininäyttely tutkii standardiaikajärjestelmää inhimillisestä näkökulmasta: Neiti Aika on käynyt tarpeettomaksi, työ on loppunut. Hänellä on vihdoinkin omaa aikaa. Mutta millaiseksi muuttuu ääni kellossa, kun normaali päiväjärjestys ja aikataulut äkisti muuttuvat.
Vitriininäyttelyn toinen, imukupeista ja videon pysäytyskuvasta koostuva teos TV-suudelma on tutkielma eräästä ajan ulottuvuudesta, kestosta.