Tämä näyttely kertoo aalloista, iltapäivän valosta ja odotuksesta. Liikutaan merellä ja meren läheisyydessä. Kaikki ruostuu; koirien remmit ja lastenrattaat. Kovassa tuulessa suolaa lentää vaakatasossa veden yläpuolella ja kerääntyy kasvoihin. Silmälasien läpi ei näe juuri mitään. Rannalla suola peittää läpikuultavana kerroksena kaakeloidut kadut ja sataman valkoiset rakennukset, valkoisena valkoista vasten.
Joskus odotellaan tuntikausia, päiviä – ja tuulta ei ole lainkaan. Koira sen ensimmäisenä huomaa, hienovaraisen muutoksen ilmatilassa, tuulenvireen.
Meidän molempien taide syntyy usein luontohavainnoista, jotka kasvavat tai kutistuvat teoksen muotoon. Auringossa makoilu parhaaseen työaikaan on luontokokemus siinä kuin horisontin tarkkailu tai yritykset hallita muuttuvia sääolosuhteita. Ryhmä soutajia, ylittämässä Atlantia vapaaehtoisesti, on niin hämmentävä näky ja ihmisen toiminnan muoto, että samaan on taidetta tekemällä vaikea yltää.
Teosluettelo
Tuulen suunta / direction of the wind, pronssi, elektroniikka
Atlantic Shoreline, suola
Afternoon, valurauta
Second Wave, kivi, elektroniikka, moottorit
Island, videoprojisointi
Ocean Rowing, videoprojisointi
Hanna ja Villu Jaanisoo
Kiitokset: Taiteen Keskustoimikunta