TOMMI TOIJA

09.09.2011 - 02.10.2011

 

TOMMI TOIJA

 

9.9-2.10.2011

 

Naturalismin perusteeseihin nojaava kuvanveistäjä Tommi Toija on kertonut veistoksillaan ihmisyyden tarinaa jo pian kymmenen vuotta, veistäen kuvaelmia arjen yksinkertaisuuksista arkisia materiaaleja käyttäen - savea, jätevaneria, löytötavaroita, rautakauppamaaleja. Herkkyydellään vetoavat pikkuihmiset ovat tulleet yleisölle tutuiksi lukuisissa näyttelyissä, ja nyt Toija lataa valtavilla reliefeillään tunnehurrikaaneja Forum Boxin seinille.

Toijan veistokset syntyvät osittain tekoprosessin tuloksena: erilaiset materiaalikokeilut muokkaavat ideaa uuteen suuntaan. Teosten epäortodoksinen syntytapa - rakentaminen, rikkominen ja jälleenrakentaminen - mahdollistaa aiheen loputtoman jalostamisen ja muuntamisen, keskeneräiset ihmisaihiotkin voivat sekoittua keskenään. Lopputuloksena syntyy kuvaelmia mediaanikansalaisen elämästä kommellusten, sekaannusten ja arjen puuduttavan tavallisuuden kautta.

Toija on rakentanut teoksissaan esiintyvän ihmishahmon perustan yleiselle elämänkokemukselle sekä kanssaeläjien ja itsensä tarkkailulle. Pienestä vahaukosta (Pikku pelkuri, 2003) alkunsa saanut "paksupää" on monistunut kokonaiseksi pikku-ukkojen armeijaksi. "Paksupäiden" esittämät kohtaukset ilmeineen ja eleineen ovat usein helposti tunnistettavia ja arkisia. Näkymät ovat kuin hetkellisiä välähdyksiä kadun tapahtumista: ilmapalloa ulkoiluttava poika tarkkailee pallonsa liikettä, jäähyväisiä vilkuttava pikkumies tähyää luottavaisesti kohti hyvästeltävää, humalainen mies nojaa väsyneesti seinään virtsatessaan lähes omille jaloilleen. Jokaiselle meistä on tuttua omiin synkkiin ajatuksiin vaipuminen, nolostumisen ja häpeän tunne sekä tarpeeton uhoaminen. Löydämme Toijan veistoksista sekä itsemme että läheisemme.

Uusimmissa veistoksissa ja reliefeissä nämä "paksupäät" seikkailevat yhä tutuissa maisemissa, mutta mukaan on astunut myös vieraannuttava rujous. Forum Boxin takatilan täyttävän Muukalaiset -installaation figuurit tuntuvat olevan jatkuvassa liikkeessä, josta meille on napattu huonosti kohdistettu kuva. Huumorin, tuttuuden tilalle ovat hiipimässä vääristyneet kasvot ja groteskit naamiot "paksupäiden" hoikistuessa ja pidentyessä, eikä pikkumiesten ihmetys enää aina vertaudukaan lapsenomaiseen maailmantutkimiseen tai arkipäivän kommelluksiin vaan johonkin synkempään.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Tommi Toijan työskentelyä ja teoksia valottava, runsaasti kuvamateriaalia sisältävä 160-sivuinen kirja Tommi Toija - Minä - Me (suomi-english). Julkaisun esseet ovat kirjoittaneet taidekriitikko Otso Kantokorpi ja kuraattori Susanna Luojus ja sen ovat toimittaneet Tanja Saarto ja Jaakko Pesonen. Kirjan julkaisee Parvs Publishing.
Julkaisua ovat tukeneet Näyttelyvaihtokeskus FRAME sekä Oskar Öflundin säätiö.

TAITEILIJATAPAAMINEN 18.9 klo 14.00, tervetuloa!

Lisätietoja ja lehdistökuvia näyttelystä:
emmi.kattelus@forumbox.fi tai puh. 09-6855 0080.

 

 

Näyttely on poikkeuksellisesti suljettu 15.9.2011.