ANU TUOMINEN, EMMA RöNNHOLM, LAURA KöNöNEN

29.03.2013 - 21.04.2013


Kuvanveistäjänaiset ottavat haltuunsa Forum Boxin tilat huhtikuussa. Emma Rönnholm käsittelee installaatioissaan synteettisten materiaalien läsnäoloa arjessa ja hyödyntää usein teoksissaan arkisia esineitä, mekaniikkaa ja moottoreita. Ars Fennica palkinnon vuonna 2003 saanut taiteilija Anu Tuominen käyttää teoksissaan yksinkertaisia elementtejä, kuten mummolan emalimukeja, erivärisiä lankoja tai villatumppuja. Laura Könönen tekee voimakkaita teoksia asenteella ja käyttäen materiaalinaan kiveä ja marmoria.

 

ANU TUOMINEN

Löysin vuoren, löysin leivän – matkoja Pohjoisen Jäämeren rannalle

Joka kesä käyn Lapissa, Pohjois-Norjan rannikolla, Pohjoisen Jäämeren rannalla, Varanginvuonolla.

Jäämeren rannalla taivas ja meri ovat yhtä suuret. Meren ja taivaan siniset ja harmaat ovat usein lähellä toisiaan, joskus ne yhtyvät ja vaihtavat paikkaa keskenään.
Meri on tuonut rantaan tuntemattomia esineitä ja tunnistamattomia esineiden kappaleita. Jokaisen rannan kivet ovat erilaiset. Jossain ranta on hiekkaa, toisaalla taas kalliota.
Kynttiläkuusien, aihkimäntyjen ja lopulta tunturikoivujenkin kadottua on puurajan takana puita vain rantakivikossa meren kuljettamina.
Porot tuossa pellolla ja tuolla tunturin horisontissa, uuhet karitsoineen tien pientareella, korpit jyrkänteillä, kuningasrapujen kuoret rannassa.
Toisen maailmansodan rakennelmat ja rauniot hämmentävät.
Kullankaivajien leirejä, porotiloja, tienviitoissa saamenkielisiä paikannimiä.
Vasemmalla Norja, oikealla Venäjä, kun katson täältä alhaalta.
Inarin ja Utsjoen paikallislehden Inarilaisen luen joka viikko.

 

EMMA RÖNNHOLM

Niin kuin ei olisikaan

Kommunikaatio voi olla selkeää tai katkonaista, toimivaa tai ei, vallan
 väärinkäyttöä tai empatiaa. Se on filosofiaa ja runoutta ja
 politiikkaa ja väkivaltaa. Lähtökohtaisesti puemme ajatuksemme
 sanoiksi tuodaksemme ne jaettuun todellisuuteen, muuttaaksemme ne 
näkyviksi. Ne irtoavat ruumiistamme ja huuhtoutuvat julkisuuteen,
 muunneltaviksi ja väärinymmärrettäviksi. Siellä ne kimmeltelevät 
hetken ja katoavat – tai jäävät roikkumaan helmenä iäisyyteen.


Sanat ovat yhtä mitätöntä materiaa kuin mikä tahansa muu nurkkiin kertyvä arjen raaka-aine. Ne ovat niin läsnä, ettei niitä usein edes jaksaisi ottaa
 vastaan. Ehkä siksi eräänä päivänä alkoi tuntua niin
 tärkeältä kuvata sitä toista. Niitä asioita, joita ei ikinä sanota.

Näyttelyn teokset kätkeytyvät itseensä kuin kirjat. Tärkein ei näy
 ulospäin, jos sitä jossain onkaan. Ne eivät ole esillä luettavana vaan 
vieraina olentoina, joiden kuuluisi olla mielen hiljaisessa 
hämäryydessä, missä ei ääriviivoja ole. Tarpeeni tehdä niistä fyysisiä 
kappaleita ei ole yritys murtautua niihin, purkaa niiden tuntemuksia
 auki; mieluummin kutsun tätä oodiksi sanattomuuden olemukselle,
 alkumudan surumieliselle voimalle.

Näyttely koostuu esine- ja tilateoksista, joiden lähtökohtina ovat toimineet kirjat, tekstit ja kommunikaation haasteet.



 

LAURA KÖNÖNEN

Tapahtumahorisontti


”Mustan aukon reuna eli tapahtumahorisontti kuvaa aika-avaruudessa sellaisia valonsäteitä, jotka ovat pääsemäisillään karkuun mustasta aukosta, mutta jäävät kuitenkin ikuisiksi ajoiksi leijumaan tälle rajalle.”

(Ajan lyhyt historia, Stephen Hawking, 1988)

On vain äärettömyys ja tyhjyys, rakkaus ja kuolema.