MIA HAMARI

26.04.2013 - 19.05.2013

SIRKUS 

Asun joen rannalla metsän keskellä. Ympäröivä luonto vaikuttaa sekä mieleeni, että tekeillä oleviin töihini.

 

Veistän ulkona ja vuodenajoista riippuen, aurinko, tuuli, sade ja pakkanen jättävät oman jälkensä puuhun. Valo kesällä tai pimeän aikaan keskitalvella sen puute heilauttelee ajatuksiani. Ideat töihini tulevat unista, eletystä elämästä ja alitajunnasta.

 

Sirkuksen ajatus on syntynyt Siperia-nimisestä työstä vuodelta 2009. Tiesin, että tuota työtä seuraa mukanaan kokonainen sirkus – samanaiheisten töiden sarja.

 

Lisään puuveistoksiini erilaisia materiaaleja luonnosta. Luon jännitteitä eri painoisia aineita keskenään yhdistämällä. Liitän puuta tai pronssia yhteen luun tai lasin kanssa. Työstän isoimmat veistokseni kokonaisesta puusta niin, että pystyn niitä yksin liikuttelemaan.

Sirkuksen veistokset ovat kooltaan pienistä leikkikaluista itseni kokoisiin. Suuria töitä en ole vielä tehnytkään.

 

Ympyrä on minulle mieluinen muoto, se toistuu usein töissäni. Käytän vapaata kättä, en luonnostele, luotan sattumaan. Kaikilla hahmoillani on historiansa ja tarinansa, ne ovat tallentuneita tilanteita ja omakuvia ajaltaan.

Olen jakanut kaikki hahmot omiin huoneisiin, jotka varioivat mielentiloiltaan ja tunnelmaltaan, hahmojen muutoin pysyessä samansukuisina:

 

Ensimmäisessä huoneessa tehdään pentuja, ollaan naisia, tyttöjä - äitejä ja karhuja arjen sirkuksessa.

Seuraavassa huoneessa puolestaan opetellaan temppuja ja taituroidaan elämän pallojen kanssa. Tuossa huoneessa on mahdollista kasvaa pienestä isommaksi.

Viimeisessä huoneessa on talvi, seurataan sirkuksen näytöstä hienoiksi laitettuina, talviturkeissa, puhvihihoissa, viisaampana, silti vielä tietämättä tulevasta. Viimeisessä huoneessa mikä tahansa on mahdollista.