ANNA RETULAINEN 12.9-5.10.2008

12.09.2008 - 05.10.2008

Anna Retulaisen teokset käyvät mielenkiintoisella tavalla keskustelua maalaustaiteen perinteen ja nykytaiteen välillä. Hän yhdistää traditionaalisten hedelmä- ja vihannesasetelmien sekä kukka-aiheiden kuvaamisen välittömään ja spontaaniin maalaustapaan. Mitä suuremmaksi kuva-ala käy, sitä vapaammin värit tuntuvat sekoittuvan lukuisiksi toistensa yli ja ali kiemurteleviksi tasoiksi. Alimpana on jotain mitä tuskin näemme: ensin löydettyjä ja sitten peitettyjä yhä syvemmälle käyviä prosessin vaiheita. Teokset upottavat katsojan loputtomien jälkien viidakkoon ja saavat haukkomaan henkeä.

Villistä jäljestä ja värimaailmasta huolimatta Retulaisen kuva-alat näyttävät hallituilta. Tarvitsemme hyvin vähän viitteitä tunnistaaksemme teosten yksinkertaiset aiheet. Etenkin pienemmissä teoksissa kaikki oleellinen kiteytyy ja tiivistyy. Tuntuu kuin taiteilija pyrkisi tyhjentämään teoksen kaikesta turhasta päästäkseen kiinni aiheensa ytimeen ja lähelle maalauksen peruskysymyksiä. Katsojalle tuttuus antaa tilaa rauhoittua, pysähtyä ja oivaltaa.

Retulaisen kiinnostus pohtia esittämisen kautta saavutettavia merkityksiä ja teoksen katsomiseen liittyviä olettamuksia korostuu hänen täsmällisissä esillepanoissaan. Näyttelytilaan tehdyt maalaukset kommunikoivat tilan luonteen ja ulottuvuuksien kanssa. Teokset asettuvat myös suhteessa toisiinsa jättäen vuoroin ympärilleen runsaasti tyhjää tilaa, paikoin taas toisiinsa nähden tihentyen. Esillepanon kautta taiteilija rinnastaa teoksia toisiinsa ja tuo katsomisen vaeltavaan peliin lisää mahdollisuuksia. Teokset yhdessä ovat jotain muuta kuin yksittäin.

Retulainen hämmentää mielellään katsojan odotuksia asetelmamaalauksesta. Tai siitä, miltä maalauksen ikään kuin "pitäisi näyttää". Hän herättää henkiin taulumaalauksen perinteen esittäen kysymyksen oikea- ja vääräoppisuuden kategorioista ja maalauksen arvotusperusteista tuomalla mukaan taiteilijan omasta muistista, nykypäivästä tai lähihistoriasta löydettyjä elementtejä. Asetelmille vieraat, -80-lukuhenkisen keinotekoiset ja kirkkaat värit tai koulupiirustusta muistuttava, kädenliikettä toistava jälki laskevat maalauksen ylevät aseet. Kaikessa moninaisuudessaankin teokset ovat hyvin konkreettisia ja arkipäiväisiä. Ne antavat vaikutelman vahvasta läsnäolosta ja palautuvat aina abstrakteiksi maalauksiksi - ikään kuin antaen katsojilleen luvan "vain nauttia" näkemästään.