PIRKKO RANTATORIKKA

08.04.2016 - 01.05.2016

TEOKSIA 1994-2016

 

Katsoa lähelle ja kauas

Pirkko Rantatorikan teoksissa maalaus, piirtäminen ja valokuva ovat erottamattomia. Niistä muodostuu yhteisiä pintoja, ja jos katsoo tarkkaan, huomaa näiden pintojen kuhisevan yksityiskohtia. Aiheet lomittuvat, kasvavat toisistaan, mittakaavat kohtaavat. Kollaasien tapaan rakentuvissa maalauksissa tapahtuu koko ajan. Tapahtumat eivät kuitenkaan ole välttämättä samanaikaisia eivätkä muodosta aukottomia kertomuksia - sen sijaan maalaukset viittaavat kauas aikaan ja tilaan.

Maalauksissaan Rantatorikka kuvaa yhteiskunnan muodostumisen rakenteita ja malleja, elämisen sosiaalista perustaa. Hänen maisemiaan ovat usein abstrahoidut kaavakuvat: historialliset Euroopan kartat, viitteellisesti esitetyt kaupunkitilat ja linnoitusten kaltaisten rakennusten pohjakaavat. Ne koskettavat kysymyksiä siitä, miten tilat säätelevät ihmisten elämää ja miten erilaiset rakenteet ja järjestelmät samalla sekä tuottavat valtaa että syntyvät vallankäytön tuloksina. Etenkin 1990-luvun puolivälin aikoihin Rantatorikan teoksiin on heijastunut näkymiä Euroopan unionin kehittymisestä ja yhtenäisyyspyrkimysten vaiheista. Niiden herättämät kysymykset osoittautuvat juuri nyt yhä tärkeämmiksi: mitä on eurooppalaisuus ja millaista on eläminen Euroopassa? Kenet hyväksytään sisäpuolelle, kenen osa on jäädä ulos yhteisestä tilasta? Maalauksiin kuvatut kartat ja satelliittikuvien kaltaiset näkymät vihjaavat mittakaavojen ja perspektiivien rakentumiseen, mutta myös tarkkailun ja valvonnan mahdollisuuksiin.

Aina ei ole itsestään selvää, näemmekö kokonaisuudet paremmin kaukaa vai läheltä. Miten hahmottuu maanosa tai kotiseutu, se mikä on meille tuttua ja omaa? Ruumiillisuuden historiasta -sarjan maalauksissa yksilön elämä kohtaa laajemmat mitat: kaupunkien, maiden ja mantereiden historian ja nykyisyyden. Kohtaamiset paljastavat, millaisista aineksista identiteetit rakentuvat ja miten niissä yhdistyvät yksittäiset ja henkilökohtaiset sekä yleispätevät ja ajattomat vaikutteet. Perusta nykyisyyden muutoksille ja valta-asetelmille on aina menneisyydessä, mutta historiaa määrittää usein toisto; muutos pysyy, vain sen satunnaiset tekijät vaihtuvat.

Myöhemmin Rantatorikan katse on tarkentunut maanosista kaupunkeihin ja kaupungeista rakennuksiin. Nyt teoksissa saavat paikan yhä pienemmät yksiköt, talojen sisätilat, kodin yksityiskohdat. Suurikokoisissa maalauksissa todellisuuden mittakaavat kuitenkin muuttuvat ja menettävät kirjaimellisen merkityksensä, sillä maalausten tilassa kaikki yksityiskohdat, niin kuvat kuin tekstitkin, ovat intensiteetiltään yhdenveroisia, teoksen jakamatonta pintaa. Tässä mielessä teoksissa voi nähdä yhtäläisyyttä 1970-luvulla syntyneisiin uusekspressionistisen maalauksen muotoihin. Niihin Rantatorikan teoksia yhdistää kuvapinnan tiheys ja kerroksellisuus sekä värityksen runsaus - aiemmat tummat värit ovat vähitellen kirkastuneet keltaisen, oranssin, sinisen ja mustan sävyiksi.

Maalauksen tilat syntyvätkin juuri väristä. Pirkko Rantatorikan maalauksissa väri on valoa ja tilaa - väri muodostaa teosten todellisuuden. Taiteilijan aiemmin käyttämä akryylimaali on vaihtunut 2000-luvulla pigmenttimusteeseen. Keveyden ja läpikuultavuuden vaikutelman antava muste jättää pohjakankaan pintarakenteen näkyviin ilman, että se akryylin tai öljymaalin lailla peittäisi pohjaa. Värin käytössä on suuri merkitys myös sattumalla, sillä tarkastakaan suunnittelusta huolimatta tekijä ei voi tietää, miten pigmenttimuste leviää, eikä läpikuultava väri tai teosten yksityiskohdissa käytetty tussi salli korjaamista. Siksi maalarin työtä sanelee sen ehdottomuus, mutta myös riippuvuus esimerkiksi vuodenaikojen vaihtumisesta: kesän ja talven maalauksia erottavat toisistaan väriskaala ja aiheet. Mitään jäljittelemättä ne syntyvät maailmasta.

Martta Heikkilä 13.3.2016


Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus