TÄLLÄ HETKELLÄ MEDIABOXISSA

 

 


JOHANNA LECKLIN: KIELI ON AVAIN KAIKKEEN / SPRåKET äR NYCKELN TILL ALLT / LANGUAGE IS THE KEY TO EVERYTHING (2012)

24.11.2017 - 17.12.2017

Teos Kieli on avain kaikkeen perustuu Lecklinin Ruotsissa Haningen kunnassa tekemiin ruotsinsuomalaisten haastatteluihin. Haningen taidehallin ilmoitusten perusteella Haningesta löytyi 10 vapaaehtoista ruotsinsuomalaista, jotka osallistuivat teokseen. Haastattelujen tulos oli toisenlainen kuin Lecklin oli odottanut. Haastateltavat kertoivat tuntevansa ylpeyttä suomalaisista juuristaan, ja saavansa vahvuutta kahdesta kielestä ja kulttuurista. Haastattelujen pohjalta Lecklin kirjoitti käsikirjoituksen. Kaksi osallistujaa esitti henkilöhahmoja, nuorta suomalaistaustaista miestä, joka puhuu ruotsia ja eläkeläisnaista, joka muutti vuosikymmeniä sitten Ruotsiin työn ja opiskelun takia. Hän puhuu suomea. Teoksen repliikit ovat kuin kollaaseja osallistujien kertomuksista. Toinen esiintyjä, 20-vuotias mies, osallistui itse myös haastatteluun. Osa hänen henkilöhahmonsa repliikeistä onkin hänen omasta tarinastaan. Ruotsinsuomalaisten haastatteluista koostetussa fiktiivisessä dialogissa molemmat käsittelevät kieli- ja kulttuuri-identiteettiä. Teos on valmistunut Lecklinin yksityisnäyttelyyn Haningen taidehalliin vuonna 2012.

 

Kesto: 13:06 min

 

--

Johanna Lecklin on valmistunut maisteriksi Helsingin yliopistosta 2008 ja Kuvataideakatemiasta 2003 sekä opiskellut UCL:n Slade School of Fine Artsissa Lontoossa. Tällä hetkellä hän viimeistelee tohtoriopintojaan Kuvataideakatemiassa. Lecklin tekee videoita, valokuvia ja liikkuvan kuvan installaatioita ja yleisöä osallistavia teoksia. Hänen teoksia on esitetty useissa näyttelyissä ja taide- ja elokuvafestivaaleilla sekä kotimaassa että ulkomailla, kuten Kiasman kokoelmanäyttelyissä Face to Face. Muotokuva nyt! 2016­-2017 sekä Järjestetty juttu (2010-2011), yksityisnäyttelyssä Forum Boxissa 2013 ja Liverpool Biennaalin City States -näyttelyssä (2010). Vuonna 2017 hän sai toisen palkinnon Kunsthal Nikolajin järjestämillä FOKUS-festivaaleilla Kööpenhaminassa.


www.johannalecklin.com


--

Mediaboxi on Forum Boxin tila mediataiteelle ja ohjelmisto suunnitellaan yhteistyössä suomalaisen mediataiteen levityskeskuksen AV-ARKIN kanssa. Yhteistyössä AV-arkin kanssa kuratoimme puoleksi vuodeksi eteenpäin uusinta mediataidetta esittelevä ohjelmakokonaisuus. Tila toimii nyt yhtenä tärkeänä kanavana mediataiteelle.
http://www.av-arkki.fi/fi/mediaboxi/