Forum Box avasi tammikuussa uuden tilan nimeltä MEDIABOXI. Aiemmin videohuoneena tunnettu tila on nyt laajennettu ja mahdollistaa erilaiset projisoinnit ja pienimuotoiset videoinstalloinnit. Uusi mediaboxi toteutetaan yhteistyössä suomalaisen mediataiteen levityskeskuksen AV-arkin kanssa.
Kevään ohjelmistossa on nimekkäiden suomalaistaiteilijoiden uusimpia teoksia.
Mediaboxin kevään teemana on yhteiskuntakriittisyys.
MEDIABOXIN KEVÄT 2012:
Tammikuu
PILVI TAKALA
Broad Sense (2011)
Pilvi Takalan narratiiviset teokset perustuvat yleensä paikkasidonnaisiin performansseihin ja interventioihin, jotka toimivat poikkeuksina arkielämässä. Interventiot pyrkivät tekemään näkyväksi ja kyseenalaistamaan kirjoittamattomia sääntöjä ja jaettuja totuuksia hienovaraisella tavalla tietyssä sosiaalisessa ympäristössä. Teos Broad Sense perustuu interventioon Euroopan parlamentissa Brysselissä. Takala lähetti kysymyksen vierailijoiden pukukoodeista parlamentin jäsenvaltioiden tiedotustoimistoille. Vastauksista painettiin 19 t-paitaa, joita taiteilija käytti vieraillessaan parlamentin sisällä kolmen päivän aikana. Video paljastaa turvallisuuskäytäntöjen monimuotoisuuden ja henkilökunnan eri reaktioita taiteilijan liikkuessa parlamentin sallittujen ja ei-sallittujen tilojen välillä.
Kesto: 00:08:50
Lisätiedot teoksesta: http://www.av-arkki.fi/teokset/broad-sense/
Helmikuu
MARI KESKI-KORSU
Greener Grass (2011)
Greener Grass kertoo laivamatkasta Atlantin yli seuraten historiallisia suomalaissiirtolaisten reittejä Yhdysvaltoihin ja Amerikan-suomalaisten tarinan monessa sukupolvessa. Voimmeko oppia historiasta vastataksemme nykypäivän maahanmuuton haasteisiin?
Kesto: 00:18:18
Lisätiedot: http://www.av-arkki.fi/teokset/vihreampaa-ruohoa/
Seuraa matkapäiväkirjaa: greenergrass.info
Maaliskuu
SASHA HUBER
Louis Who? What you should know about Louis Agassiz (2010)
Menneen ajan lähettiläänä Sasha Huber kertoo Rion lähiön asukkaille kuka oli se Louis Agassiz jonka mukaan heidän pääkatunsa on nimetty: "Louis Agassiz: tutkija, luonnontieteilijä, jäätikkötutkija, vaikutusvaltainen rasisti, uraauurtava apartheidin ajattelija, ehdotti rotuerittelyä amerikoissa... "
Kesto: 00:03:50
Sasha Huber
Louis Who? What you should know about Louis Agassiz (2010)
3:50 min
In ?Louis Who? What you should know about Louis Agassiz? the viewer is confronted by the history of colonialism and oppression as created by Louis Agassiz. Like a messenger from times past, Sasha Huber enters
the picture on a gleaming black horse, telling the passers by of Praça Agassiz, in the suburbs of Rio de Janeiro, about the person who gave the square its name; ?Scientist, naturalist, glaciologist, influential
racist, pioneering thinker of apartheid, proposed racial segregation in the US.
?Louis Who? What you should know about Louis Agassiz? is a
continuation of the 'Rentyhorn' intervention made in 2008 inSwitzerland.
Book available:
'(T)races of Louis Agassiz: Photography, Body and Science, Yesterday and Today'
Editors: Maria Helena P. T. Machado and Sasha Huber
Collaborators: Flávio dos Santos Gomes, Hans Fassler, John Monteiro, Maria Helena P. T. Machado, Sasha Huber & Petri Saarikko and Suzana
Milevska
Pages: 192
ISBN: 978-85-63537-02-7
Publisher: Capacete Entretenimentos on the occasion of the 29th São
Paulo Biennial, 2010
Printed: São Paulo, Brazil
Supporters: Frame-Fund, Finnish Arts Council, Capacete, São Paulo Biennial.
Lisätiedot: http://www.av-arkki.fi/teokset/louis-who-what-you-should-know-about-louis-agassiz/
Huhtikuu
TEEMU MÄKI
Nainen ja lihateollisuus (2011)
Teatteri Jurkan Viha sydämessä -esitystä varten valmistettu videoteos on vahva kannanotto lihatuotantoon. Mäen teos on yhdistelmä tuskallisen suorituskyvyn rituaalia, löytynyttä materiaalia ja tilastoja. K-18
Kesto: 00:06:30
Lisätiedot: http://www.av-arkki.fi/teokset/nainen-ja-lihateollisuus/